Puijonkuppeen rakentaminen on jo pitkällä – uusia asumisoikeusasuntoja haettavina ja ensimmäiset omistusasunnot myynnissä

Puijonkuppeen uusi alue rakennetaan keskustan laitamille Kuopio-hallin viereen Hatsalassa. Rakentaminen on käynnistynyt ja ensimmäiset asunnot valmistuvat syksyllä 2022. Uusi asuntoalue käsittää noin 800 uutta asuntoa, joiden lisäksi alueelle tulee mm. päivittäistavarakauppa. Asuntoalueelta on alle 10 minuutin matka torille ja hyvät yhteydet Puijon maastoihin. Useista asunnoista voit ihailla Puijon tornia.

Uuden alueen ensimmäisenä kohteena rakennetaan TA-Asumisoikeus Oy:n kerrostalo Karjalankadun varteen. Tässä kerrostalossa on yhteensä 53 asuntoa, joista noin puolet kaksioita, yksi yksiö ja muut huoneistot ovat kolmioita ja neliöitä. Asuntojen ensimmäinen hakukierros oli vuoden vaihteessa, jonka jälkeen vielä vapaiksi jääneitä asuntoja voi hakea jatkuvan haun kautta. Kohde valmistuu kuluvan vuoden lokakuussa.

Puijonkuppeen alueella on rakenteilla ja myynnissä myös omistusasuinkerrostalo: As. Oy Kuopion Kiuru. Tämä Skanskan rakentama asunto-osakeyhtiötalo sijoittuu alueen kaupunginpuoleiseen etuosaan. Uuteen kerrostaloon on tulossa 53 asuntoa. Asuntojen koot ovat 29-81 neliön välillä eli tarjolla on eri kokoisia asuntoja yksiöistä neliöihin. Tämä kerrostalo valmistuu arviolta tammikuussa 2023.

Lue lisää tulevasta asumisoikeuskohteesta TA-Asumisoikeus Oy:n sivuilta.

Tutustu Kuopion Kiuruun tarkemmin Skanskan sivujen kautta.

Ajankohtaista